Päivä Tukholmassa

stockholm2

tt

Mitä tehdä Tukholmassa, jos aikaa on kuusi tuntia? Meidän reissu ajankäytön suhteen meni aika nappiin, joten tässäpä yksi toimiva ratkaisu, jos agendallasi on shoppailua (erityisesti lapselle) ja laadukas brunssi.

stockholm8

stockholm7

Satamasta suunnistimme hetkessä metrolle, jolla ajoimme Östermalms torgille. Rynnistin ensitöikseni Biblioteksgatanin Sephoraan tekemään tarvittavat täydennykset meikkipussiin ja aikaa tuohon visiittiin kului enintään viisi minuuttia, tiesin mitä hain. Mukana ollut ystäväni on raskaana, joten niin hänelle kuin minullekin sopi vallan mainiosti kiertää seuraavaksi muutamat hyväksi havaitut lastenvaatekaupat. Niistä ensimmäisenä listalla oli Mood Stockholmin Newbie, joka oli muuten täynnä ihania pastellisävyjä. Koska koen kuitenkin, että Newbien vaatteet sopivat paremmin vauvoille kuin taaperoille, pastellisukkapaketti oli ainoa vastaustamaton hankinta. Hobbsilla vieraillessamme tuli taas pakoittava tarve saada kutsu kesähäihin, jossa voin käyttää isoa hiuskoristetta tai hattua. Moodissa oli myös todella viehättävän näköisiä kahviloita, mutta aika oli rajallista ja jatkoimmekin matkaa. Tapasravintola Boqueria samaisessa ostoskeskuksessa on muuten ehdottomasti suositusten arvoinen paikka, olen ilallistanut siellä kaksi kertaa aiemmilla reissuilla.

stockholm14stockholm1

Reitillemme seuraavaksi osui Elodie Detailsin liike, josta tietysti yksikään tuleva raskaushormoneissa pyörivä äiti ei voi poistua ilman tuttia ja tuttinauhaa. Siinäpä muuten myös loistava lahja vastasyntyneelle. Koska isompia tutteja ei ollut tarjolla, mini sai tyytyä tähän tyylikkääseen kuninkaalliseen pipoon. Palvelu liikkeessä oli uskomattoman hyvää ja mukaan saatu ostoskassi mitä kaunein.

Matka seuraavaksi jatkui minnekäs muuallekaan kuin Livlyyn. Koska ajan lisäksi budjettikin oli rajallinen, matkakumppanini ei saanut vieläkään sitä ihanaa harmaata kashmir neuletakkia eikä tällä kertaa rusettejakaan, koska niitä on vino pino odottamassa jo hiusten kasvua. Vielä en voi sanoa käyttöajan olevan ihan nurkan takana. Ystäväni tuleva baby sai ansaitusti pehmeääkin pehmeämmän yöpaidan.

stockholm15stockholm5

Voitte vain kuvitella, että tässä vaiheessa päivää kävelyä harrastava pieni ihminen alkoi turhautua vaunuissa istumiseen ja kaupoissa roikkumiseen ja nopean Lagerhaus visiitin jälkeen miltei juoksimmekin NK:n lastenkerrokseen, jossa mini pääsi jaloittelemaan ja purkamaan hieman energiaa. Nopean silmäilyn jälkeen päädyimme myös pysähtymään saman kerrokseen kahvilaan lataamaan hieman akkuja. Kahvin, vaipanvaihdon ja uuden ilmapallon voimalla otimme seuraavaksi kohteeksemme Svenskt Tennin, joka olikin ainoana mainittuna ostoslistallani. Halusimme uuden alustan ruokailuun. Iltapäivästä ihmisiä Strandvägenillä parveili jo pilvin pimein ja putiikissakin oli niin ruuhkaista, että poistuin aika nopeasti ostoksen jälkeen takavasemmalle vaunujen kanssa nauttimaan lämmittävästä auringosta.

stockholm10

stockholm12

Svenskt Tenniltä ei ollut einää kuin kymmenien metrien matka brunssillemme T/Barin, jota voin lämpimästi suositella, jos haluat hyvää palvelua, samppanjaa, laadukkaita raaka-aineita, terveysmehuja ja loistavan paikan people watchingiin. Diplomat hotellin ravintola oli täynnä tyylikkäitä ruotsalaisia ja iloista puheensorinaa, rennosta taustamusiikista vastasi DJ ja lapset olivat erittäin tervetulleita. Asiaan kuuluvasti söin tietysti toast skagenin, joka on yksi lempiruuistani muuten ja huuhtelin sen kuplivalla alas. Minikin tajusi viisaasti vessajonossa hokea ainoaa virallisesti osaamaansa sanaa ”mamma” , mikä sai kanssajonottajat hymähtelemään innokkaasti hänen upeista puhetaidoistaan. Vieläkään en itse kuitenkaan tiedä mitä se sana tarkoittaa, joskus maitoa, joskus jotain muuta, mutta hymähtelin vain iloisesti mukana.

Brunssin jälkeen oli aika ottaa taas suunnaksi satama ja palkitsimme nuorimman matkaseuralaisemme laivan leikkipaikalla upeasti sujuneen päivän vuoksi. Hän jaksoi hienosti kaupoilla, totesi NK:n olevan loistava paikka jaloitteluun ja käyttäytyi brunssilla mallikkaan ruotsalaisesti, heräsi uniltaankin vasta kun äiti oli ehtinyt juoda lasinsa tyhjäksi. Meitä helli iloksemme Tukholmassa myös upea aurinkoinen ja lämmin sää, kuinkas muutenkaan. Heja Sverige igen!

Valitettavasti en ehtinyt juuri kuvaamaan, joten teksti on kuvitettu suurimmaksi osaksi puhelinkuvilla.

Mainokset

Värikkäät kevätterveiset Tukholmasta!

Stockholm february

Virallinen lomaviikko alkoi tänään ja toivottavasti saan paikkailtua vähän epäaktiivisuuttani täällä blogissa. Paikkailu piti aloittaa jo viime viikon lopulla, mutta flunssan kourissa en saanut aikaiseksi kuin pari keskeneräistä yritystä. Nyt ollaan kuitenkin jo täysissa voimissa eikä varmasti vähiten viikonlopun piristyksen jälkeen. Terveisiä siis Tukholmasta!

Kuten kaikilla aikaisemmillakin reissuilla tälläkin harrastin aktiivista asubongailua ja väittäisin, että ”the asu” on taas löytynyt. Hei hei harmaa! Ostoslistallani oli jo aiemmin pinkki tai roosa kaulaliina ja neule, nyt siihen viereen kirjasin samanvärisen piponkin, mielellään ribbimateriaalilla ja reuna käännettynä. Tämä olisi se juuri oikea, mutta valitettavasti pipo on kaikkialta loppuunmyyty. Eilinen nettimetsästys korvaavista ei tuottanut vielä tulosta. Zarassa olisi kuitenkin pari hyvää vaihtoehtoa kaulaliinaksi, tämä ja tämä. Seuraavat kolme punaista pinterestasua selittävät ihastukseni paremmin, ett, två, tre.

The asuun oli yhdistetty yleensä Stan Smithit, ne ihan perinteiset matalat ja jopa vähän kuluneet. Edelleen kuitenkin hankkisin mielummin ne paksupohjaiset – kulutin matalat 15 vuotta sitten loppuun. Kaduilla ei ollut lunta, joten tennarit jalkineina toimivat. Housut olivat kropatut, mutta bongasin myös parit pitkät levenevät lahkeet, nekin yhdistettynä tennareihin. Acnen pipoja vilisi myös siellä täällä ja mustan villakangastakin rinnalle oli noussut vaaleanruskea. Miehillä oli edelleen tumma villakangastakki, vähän kropatut ruskeat tai tummansiniset rennot housut ja korkeavartiset nahkakengät, tennareitakin näkyi.

spring I

T/Barin brunssilla vaalea silkkipaita oli yhtä yleinen näky kuin samppanja lasissa. Ykkös hiussääntö taitaa edelleen muuten olla se, että älä muotoile niitä tai älä ainakaan anna sen näkyä – herää aamulla, jätä harja kaappiin ja laita pipo päähän. Sehän sopii minulle. Ohje ei ole varmaankaan ihan näin yksinkertainen, mutta merisuolasuihkeella tuskin voi kovin pieleen mennä.

Punaisia neuleita näkyi myös paljon. Haluaisin juurikin tuon kuvan värisen neuleen. Se on Samsoe & Samsoen. Merkillä on tänä keväänä paljon muutakin kivaa, mm. tämä ja tämä. Voisin täyttää kaappini merkin vaatteilla, simppeleitä ja samalla tyylikkäitä leikkauksia neutraaleissa väreissä näitä ihania kausivärejä unohtamatta. En ole vielä ehtinyt Helsingin putiikkiin, joka avasikin ihan hiljattain.

Mini trench

Viimeiseksi vielä kevätasu minille. Kävimme Elodie Detailsin liikkeessä ja ihastuin ensisilmäyksellä noihin reppuihin, ihania! Jäin siitä kuitenkin vain haaveilemaan, koska minillä on jo reppu, kaksikin. Sen sijaan täydensimme garderobia yhdellä kuninkaallisella pipolla, pinkillä tietysti.

Koira tuntui olevan yhtä yleinen lisä asuun kuin pipo. Niitä vilisi keskustassa paljon ja karvakuonot olivat myös tervetulleita kauppoihin ja useisiin ravintoloihinkin. Brunssillakin viereisen pöydän alla nukkui Bostoninterrieri ja voisin lyödä vetoa, että olisi oikeasti toivonut nukkuvansa minin syöttötuolin alla.

Palaan vielä tällä viikolla Tukholmaan, ihanaa oli kuiten aina!

 

Dubai – tuo lapsiperheiden luvattu valtakunta

dubai3

dubai2

Jos otsikko kuulostaa negatiiviselta, niin sitä se ei missään nimessä ole. Dubai oli loistava kohde, kun haluat rentouttavan loman, kivan hotellin, siistin kohteen, käsittämättömän hyvää palvelua, shoppailla, syödä hyvin, nauttia talviaikaan juuri sopivan lämpimästä auringosta (panikoimatta pienen lapsen ihosta tai suorasta auringonpaahteesta) ja suhteellisen lyhyen ja helpon lennon (tosin Finnair lentää sinne aika pienellä koneella). Lapsiperheille siis täydellinen kohde – ne kaikki muut suosittelijat eivät olleet väärässä. Kirjoitan kuvien kera omat yhden viikon kokemuksella kerätyt suositukset kaupunkiin.

  1. Hotellimme sijainti oli mielestäni täydellinen. Olimme lyhyen kävelymatkan päässä (tosin kannattaa kysyä hotellista ohjeet, koska kunnollisia jalkakäytäviä ei tosiaankaan ole tarjolla kaikkialla)  Dubai Marinasta, The Walkista Jumeirah beachilla ja mikäli olen ymmärtänyt oikein ovat nuo kaksi miltei niitä ainokaisia paikkoja, missä pääset kävelemään pidempiä matkoja kerralla löytäen samalla paljon hyviä kahviloita ja ravintoloita.

dubai15

dubai16

2. Voin myös lämpimästi suositella hotelliamme. Pienenä miinuksena sanoisin ainoastaan parhaillaan meneillään olevan pienen kunnostuksen ja kylppärin pienet laattahalkeamat, muutoin kaikki toimi täydellisesti. Meillä oli puolihoito, ja mahdollisuus siis valita aamiaisen lisäksi joko lounas tai illallinen. Illallistimmekin joka ilta hotellilla. Buffén lisäksi hotellissa oli muistaakseni 14 ravintolaa, joista neljää saimme käyttää myös illalliseen ja hyvä niin – jokapäiväiset illalliset buffassa eivät houkutelleet, vaikka ruoka oli tosi hyvää, tarjonta kattava ja joka ilta vähän vaihtuva. Rauhallisempi illallinen ravintolassa on mieluisempi vaihtoehto – meille kaikille. Hotellista löytyi myös loistava kuntosali, toimiva iso allasalue, puistojoogaa ja vesi- ja puistozumbaa. Hotellihuoneen ikkunoista nousi pilvenpiirtäjien viidakko, joka ei tällaiselle citymatkailun ystävälle ollut ollenkaan huono juttu – toisessa kulmassa näkyi toki myös meri. Aamiaisesta annan myös ison plussan.

dubai13

dubai1

3. Dubai Marinasta löytyi paljon ravintoloita, veneitä, elämää, ihmisiä ja Marina mall, joka oli tosin pienempi kuin Dubai Mall tai Mall of the Emirates (joissa toki myös kannattaa vierailla). Marina mallista löytyi mm. paljon lastenvaatekauppoja, Sephora ja iloiseksi yllätyksekseni Waitrose (brittien vastine Whole Foodsille) ja  Le Pain Quotidien, jossa vierailimmekin vähintään joka toinen päivä. Marina on myös hyvä valinta kävely- tai  juoksulenkille.

d2

dubai9

dubai8

4. The Walk Jumeirah beach oli ranta-alue täynnä kahviloita, ravintoloita ja ihmisiä. Elävä, kiva, kaunis alue, jossa tarvittaessa onnistuu myös juoksulenkki. Sieltä löytyi juoksijoille ihan oma alusta ja lyhyt rata. Lenkkarit mukana haaveilin aamulenkistä juurikin tuolla, mutta kahden tunnin aikaero nukutti kuitenkin aamulla pidempään ja kaksi salikertaa jäivät viikon ainoiksi urheiluiksi, seuraavan kerran sitten.

dubai6

dubai7

dubai5

5. Kun suuntaat Dubai Malliin tai Mall of the Emiratesiin, suunnittele etukäteen kaupat, ravintolat ja muut kohteet. Ostoskeskukset ovat valtavia ja haahuilemalla et ehdi mihinkään varsinkaan, jos mukana on parissa tunnissa kyllästyvä mies ja 1-vuotias. Neljä tuntia tarkoitti noin viittä kauppaa ja lounasta ja siinäkin ajassa tuli kiire. Parhaat löydöt minille taisin tehdä Nextiltä, Abercrombielta ja Gapilta, itselle Dean and Delucasta, joka todellakin löytyi Mall of the Emiratesista, mutta oli vain ravintola. Se ei kuitenkaan estänyt uuden mukin ja kauppakassin löytymistä. Lounastimme siellä myös ja ruoka oli juuri niin hyvää kuin muistinkin. Sainpas hetkelliset Nykkifiilikset tähänkin lomaan. Loman toiseksi paras hankinta oli panamahattu, joka vilahtaa tuolla kuvassakin. Loma ei ole loma ilman panamahattua. Jos asusteen haluaa pitää kuosissa myös seuraavaa matkaa varten, suosittelen matkustamaan se päässä.

dubai11

dubai10

6. ”Kiipesimme” myös Burj Khalifaan (tästä kirjoitinkin jo – liikaa turisteja, turhaa jonottamista, mutta maisemat olivat varmaankin sen arvoiset), liikuimme kerran metrolla, mutta seuraavan kerran naisena lastenrattaiden kanssa valitsisin naisille varatun vaunun (olo oli hetkellisesti hieman tukala). Taksit olivat tosi edullisia, joten niiden käyttöä suosittelen, mutta ilman turvakaukaloa se toisinaan vähän hirvitti (ruuhkat ja useita minuutteja kestävät punaiset valot helpottivat vähän tilannetta). Söisin myös libanonilaisessa ravintolassa edelleen ja rentoutuisin altaalla auringon alla. Pienin matkalaisemme nukkui päiväunensa joko allasalueella tai mallissa ja hyvin nukkuikin. Seuraavan kerran tekisin päiväretken myös Abu Dhabiin.

dubai4