Miksi vaihtaa paikkaa, jos voi mennä samaan? Terveisiä Kreetalta!

k16

k13

k20

Terveisiä siis syyslomalta Kreikasta. Toimin tällä reissulla kaikkia omia periaatteitani vastaan: matkustin vuoden jälkeen samaan paikkaan ja samaan hotelliin, aloin haaveilla all inclusive -lomasta ja olin reissussa sairaiden lasten kanssa. No kaikki vaikuttaa kaikkeen (kuten viisas lukion maantiedon opettajani aikoinaan totesi). Tuskin olisin haaveillut illallisesta hotellin buffassa, jos loman alku olisi ollut helpompi eikä ensimmäisenä loma-aamuna olisi tarvinnut kutsua lääkäriä hotelliin – sattui muuten olemaan myös meidän hääpäivä. Samaa paikkaa perustelen sillä, että varasimme matkan tammikuussa kun meillä oli vain yksi lapsi ja emme oikein tienneet mitä tuleman pitää. Ajatuksena seikkailun täyteinen omatoimimatka ei silloin (tai vieläkään) houkuttanut ja hinta-laatusuhteeltaan sama hotellikin vaikutti olevan paras. Onneksi esikoisen tauti talttui uima-altaan nähtyään ensimmäisenä päivänä ja parin päivän jälkeen kuopuskin oli lääkityksellä hyvissä voimissa. Joten lomasta jäi kivat muistot ja voisin ihan helposti matkustaa samaan paikkaan vaikka kolmannenkin kerran.

k18

k21

k5

Kreikka tai ainakin Kreeta lomakohteena on oikeastaan aika ihana – aurinkoa, hyvää ruokaa ja ystävällisiä ihmisiä. Voisin elää siellä helposti viikon tuoreilla kasviksilla, fetajuustolla, oliiveilla, tuoreella leivällä ja tsatsikilla. Melkein niin teinkin lukuun ottamatta paria hairahdusta pitsan ja ribsien puolelle, mutta niistäkin syytän sairaita lapsia.

k11

k17

k9

Mitä sitten teimme? Mieheni sanoi, ettei ole millään lomalla viettänyt niin paljoa aikaa uima-altaassa kuin nyt ja itse en ollut koskaan istunut niin vähää aikaa aurinkotuolissa rantalomalla kuin nyt. Mutta siis uimme, söimme hyvin, lepäsimme, teimme päiväretken Haniaan, kävin lenkillä ja aamu-uinnilla meressä, ja ruokimme kissoja ja koiria. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan istuimme parvekkeella oluet tai kokikset kädessä ja yritimme sinnitellä hereillä edes tunnin. Kaikki lapsille suunnatut aktiviteetit toivat vielä kivan lisän päiviin. Kiva loma se siis oli! Heja Lollo och Bernie!

k6

k7

Tuliaiseksi itselle ja muille toin luonnollisesti oliviiviöljyä (joka oli muuten valmistettu tuossa meidän pikku kylässä), saippuaa ja käsirasvaa. Ensimmäistä kertaa ostin lentokentältä Korresin naamion ja vartalovoiteen testiin. Putelit ovat ainakin hienoja, toivottavasti aineetkin hyviä.

k15

Ja mikä parasta, matkustimme koululaisten loma-aikojen ulkopuolella. Töissä ollessani se ei ole yleensä mahdollista.

Muutama huomio vielä liittyen kahden lapsen kanssa matkustamiseen.

  • Valmismatka ja matkanjärjestäjä helpottaa montaa asiaa, jos haluaa ottaa lomasta kaiken irti, mm. se lääkäri.
  • Bugaboon Beet ovat loistavat matkarattaat, koska niihin saa sen saman seisomalaudan kiinni. Rattaat ovat myös kevyet, helpot ja tavarakoriin mahtuu paljon roinaa. Jos odotettavissa ei olisi talvea, saattaisin myydä jo isommat vaunut pois.  Ymmärrän kuitenkin YoYo-ihmisiä erittäin hyvin, olisin kaivannut niitä rattaita myös lentokentällä.
  • Käsimatkatavaroiden pakkaamiseen kannattaa käyttää aikaa ja energiaa. Köpikseen lensin yksin kahden lapsen kanssa, joten mitään turhaa ei voinut olla ja mm. ruuat oli pakko olla todella helposti nostettavissa laukusta turvatarkastuksessa.
  • Olisi järkevää totuttaa lapsi rintareppuun alusta alkaen. Meillä sitä ei ollut ja nuorimmainen roikkui sylissä lentokentällä. En siis oppinut ensimmäiseltä kierrokselta mitään.
  • Paras ostos matkalle oli kuulokkeet. Ei siis itselle, vaan vanhimmalle lapselle.
  • Käsimatkatavaroihin kannattaa pakata lasten varavaatteiden lisäksi varavaatteet myös itselle ja valkoiseen ei kannata pukeutua, ei edes vaaleaan.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s