Vinkit viikonloppuun

IMG_0409

Vaikka tässä on suurimmaksi osaksi vietetty tammikuuta sokerittomana, niin sunnuntaina vaalipäivän kunniaksi on leivottava laskiaispullia. Kahvilassa valitsen pullan mantelimassalla, mutta kotona leivottuihin laitamme hilloa. Viime vuonna testasimme yhden myös nutellalla, ehkä tänäkin vuonna. Äänestyspäivään kuuluu äänestyskahvit ja ennakkoäänestys ei tule kuuloonkaan tässä perheessä. Muistakaa äänestää!

DSC01664

Silja Symphonyn italialaisessa ravintolassa oli todella hyvää ruokaa. En koskaan tilaa ravintolassa lasagnea, koska yleensä se on pettymys. Nyt tein poikkeuksen ja saatoin syödä elämäni parhaan lasagnen. Sen vuoksi ajattelin tehdä sitä tänä viikonloppuna kotonakin, mutta en mitään ihan perusversiota. Vaihtoehtoina on kasvislasagne, johon löysin montakin hyvän kuuloista reseptiä tai sitten kokeilen tätä, eilisen ruokatorstain pizzalasagnea. Ruotsinlaivat ovat todella muuten nousseet tuhkasta, meidän hytti oli viihtyisä, ruoka ravintolassa hyvää ja tunnelmakin aika kiva.

DSC01279

Tämän hetkisessä tulppaanitulvassa ei kävisi pienessä mielessäkään ostaa muita kukkia kotiruukkuihin. Yleensä ostan valkoisia, mutta tänä vuonna meillä on nähty muutamaan otteeseen myös pinkkejä. Kiva perjantaiperinne on piipahtaa iltapäivällä Stokkalla kukka- ja kahviostoksilla. Jos ette vielä tiennyt, niin Herkusta löytyy ihana kahviosasto, josta saa papuina tai jauhettuna herkullisia kahveja sen verran kuin itse tarvitsee. Pari viikkoa sitten taisin ostaa Havaijilaista tummapaahtoista kahvia, harmi että en muista nimeä tarkemmin, koska se oli tosi hyvää. Taas tulee mieleen ne viimekeväiset uutisotsikot, jossa todettiin maailman kahvitilanne aika huonoksi, jos ilmastonmuutos etenee samaa vauhtia. Niiden mukaan muistaakseni viljelyala pienenisi puoleen vuoteen 2050 mennessä.

IMG_1189

Puhtaista lakanoista herääminen lauantaiaamuina on myös yksi suosikkijuttujani. Tai vielä paremmalta tuntuu itseasiassa pujahtaa puhtaisiin lakanoihin perjantai-iltana väsyneenä. Tilasin ennen joulua Familonin perkaalipuuvillaiset pussilakanat. Näitä en voi kylliksi kehua, todella pehmeät nukkua. Kestävyys jää vielä nähtäväksi, toistaiseksi ne on pesty vain kerran.

IMG_1481

Vähän myöhäisheränneenä aloin lukea muutama päivä sitten Kirsi Heikkisen ja Tiina Hutun Pää Edellä kirjaa, joka käsittelee pienen lapsen aivojen kehitystä ja sen tukemista vanhempana tai aikuisena. Kirja on todella nopea- ja helppolukuinen ja siinä on paljon mielenkiintoista asiaa. Toistaiseksi olen lukenut kappaleita sieltä täältä oman mielenkiinnon mukaan. Kirjaa on helppo kahlata myös niin. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille odottaville äideille (tietysti myös isille) ja vauvojen ja pienten lasten vanhemmille. Kirjassa otetaan kantaa mm. leluihin, tietokonepeleihin, sylin ja kommunikoinnin tärkeyteen ja avataan tosi konkreettisesti lapsen aivojen kehittymistä.

Viimeinen vinkki, joka on tällä viikolla jo liian myöhäistä liittyy viikkosiivoukseen. Siivoustahan ei missään nimessä kannata jättää viikonlopulle, vaan se kannattaa hoitaa torstaina alta pois, jotta saat viettää viikonlopun puhtaassa kodissa puhtaat vaatteet kaapeissa (meillä tosin kodinhoitohuoneessa, miten se voi olla niin uskomattoman vaikeaa saada ne puhtaat vaatteet kaappeihin sieltä?)  Tyttöni yksi suurimpia intohimoja tuntuu olevan imurointi ja pölyjen pyyhkiminen, joten minulla on tehokas pikkuapuri aina mukana. Hänelle ei mikään pikaimurointi riitä, vaan siihen pitää käyttää aikaa ja energiaa. Päiväkodissakin hän kuulemma haluaa ruokailun jälkeen pyyhkiä pöytiä. Siivotaankohan meillä liian vähän? Kun otan imurin esille, niin koirakin juoksee aina innokkaana paikalle.

Hyvää perjantaita ja viikonloppua kaikille!

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s