Katsaus pariin viime kuukauteen

Mitä sitä onkaan tehty talviloman jälkeen?

ig1

Luonnollisesti tietysti töitä, viimein tuntuu, että arki rullaa ja rutiinit toimii. Talvitakitkin ovat välillä jääneet naulakkoon aamuisin. Tosin vain siitä syystä, että ajan töihin. Aamun koiralenkeillä toppatakki on ollut liiankin tarpeellinen. Eikä Foreca vieläkään mitään varsinaista kevättä luvannut, toistaiseksi näyttää räntää ja pakkasöitä pääsiäiselle. Siinäpä se on nyt muuten kuvassakin se denim on denim. Ja totta, en aina ehdi aamuisin silittää vaatteitani, mutta tuo paita onneksi toimi vähän tuollaisena ryppyisempänäkin.

ig19ig16ig2

Töiden jälkeen ollaan ulkoiltu, satoi tai paistoi. Kuvia selaillessani muistin, että mahtuihan tuohon väliin onneksi muutama aurinkoisempikin päivä. Lämmöstä ei varsinaisesti voi puhua, mutta auringosta sentään. Olemme tehneet kävelylenkkejä koirapuistoon, keinuneet, tehneet hiekkakakkuja ja pelanneet palloa. Tuollainen simppeli ulkoilutunti on ihan suosikkijuttujani arkisin. Ulkoilukuvista huomasin, että mini omistaa todella paljon pipoja. Kaikissa kuvissa oli eri pipo, eivätkä ne edes jää siihen. Note to self: ostoslistalle ei yhtään pipoa ennen syksyä.

ig22ig20ig17

Pipojen lisäksi olemme päivittäneet kevät- ja kesägarderobia mm. uusilla farkuilla, bomberilla, tennareilla ja tietysti kesään kuuluvilla kuvioilla. Yksi oma suosikki kesävaate pienille tyypeille on tuollainen haalari. Miniltä niitä löytyy jo kaksi kaapista odottamassa kesää, toinen kuvassa oleva on Kappahlilta ja toinen on tämä. Viimeisen kuvan keväthaalari on Gugguun ja on hyvä muistaa, että merkin vaatteet kannattaa hankkia aina yhtä kokoa suurempana, tai se on ainakin oma havaintoni. Tuon ostin käytettynä koossa 86, muuten koko on tällä hetkellä 80.

ig18

ig5

ig7
IMG_1582

Perjantaina on panostettu illallisiin ja lauantaina aamiaisiin. Arkisin syön aamiaiseksi aina kreikkalaista jugurttia eri höystöillä. Viikonloppuisin syömme croissantteja nutellalla, avokadoleipiä, smoothiebowleja ja banaanilettuja. Smoothiesta tulee aina hyvää kun sen tekee oikeaan paksuun kookosmaitoon ja lisää vähän hunajaa joukkoon. Usein muina raaka-aineina ovat mustikat, banaani ja avokado. Kävimme pari viikkoa sitten testaamassa myös Trattoria Sognon lauantaibrunssin. Ravintola oli viihtyisä ja brunssikin ihan ok. Alkuruoka ja jälkiruoka oli buffassa, pääruuan sai pöytään. Paistoivat erillispyynnöstä myös minille munakkaan, eivätkä perineet siitä lisähintaa.

Olen samalla yrittänyt loihtia yhtäkkisesti nirsoksi osoittautuneelle tytölleni maistuvia aterioita. Toistaiseksi en voi kutsua häntä kovinkaan suureksi kulinaristiksi, mutta Italian matkoilla ei ongelmia hänen syömisensä kanssa tulisi. Pastat (erityisesti pesto), risotto, Samasta Padasta -kirjan pitsa, spagetti ja munakas maistuvat puhumattakaan vaaleasta leivästä tai marjoista. Suurimpia ongelmia toistaiseksi tuottaa kana ja kala. Jatkan yrittämista. Nyt saa muuten kommenttiboxiin laittaa kaikki parhaat reseptit jakoon. Alkaa loppua nimittäin mielikuvitus kesken.

ig9ig10

Helmikuun lopussa vietimme ensimmäistä kahdenkeskistä hotellilomaa ab (=after baby). Aloitimme lauantai-illan uuden Clarionin sky-baarista, jatkoimme juhlimaan ystävämme synttäreitä ja viikonloppumme loppui luonnollisesti runsaaseen hotelliaamiaiseen. Kyseessä oli 70-luvun teemabileet, se selittäköön tuon paidan. Normaalisti juhlin aika paljon hillitymmissä kuvioissa ja väreissä. Trumpettihousut jäivät valitettavasti hankkimatta, mutta paita, aurinkolasit (jotka nekin unohdin laukkuun) ja siskoni loihtima 70-luvun meikki viimeistelivät kokonaisuuden. En voi sanoa, että teemabileet olisivat suosikkejani, joten muokkasin tyylistä oman näköisen.

ig11

ig12

Mieltä ja fiilistä olen hoitanut viikottaisella torstaisiivouksella ja pääsinpä tässä välissä onnekkaasti myös jalkahoitoon. Torstai on muuten viikkosiivoukselle juuri oikea päivä, alkuviikosta ei ehdi eikä jaksa, perjantaina on kiva tulla töistä takaisin puhtaaseen kotiin ja viikonlopun vähiä tunteja en halua käyttää siivoukseen, torstai jää jäljelle. Jos torstaina ehtii myös kauppaan, niin viikonlopusta tulee pitkä ja hyvä. Tilasin meille muuten testiin Sannan Ruokakassinraportoin kun tiedän enemmän.

ig4

Viime viikko loppui tietysti odotettuihin oksalähetyksiin, naapurusto ei pettänyt meitä tänäkään vuonna. Kinderit osoittautuivat suosituimmiksi vaihdossa. Pääsiäisjuttuihin palaan vielä!

Kivaa lyhyttä viikkoa teille!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s