Vinkit viikonloppuun

brunssi1

1.Brunssi ystävien kanssa virkistää aina. Se oli tarkoitus järjestää meillä tänään, mutta taloudessa sairastaa yksi, niin brunssi oli siirrettävä (taas!). Koska tuorepuuron tein kuitenkin valmiiksi jo illalla ja muutkin ainekset odottivat syöjiä, valmistin brunssin kahdelle. Skumppaa, tuorepuuroa, croissantteja, brietä, hedelmiä ja paljon kahvia – sillä alkoi hyvä aurinkoinen perjantai. Amerikkalaiset pannukakut päätin tehdä toisella kertaa.

brunssi4

2. Lapsi ja elektroniset laitteet, siinä on jotain, huh. Yritän pitää puhelimen ja padin kaukana ministä, mutta jostain hän ne aina kaivaa. Puhutaan kai valitettavasti mallioppimisesta. Kun edellisen puhelimeni näyttö hajosi kolmannen kerran 2016, oli aika ostaa uusi hampaita irvistellen. Olisin kohta maksanut korjauksista yhden puhelimen verran. Nyt on kuitenkin uusi puhelin ja mikä parasta tuollainen nahkainen läpällinen suojakuori, joka pitää toivottavasti puhelimeni turvassa useamman vuoden. Miten en herännyt tähän aiemmin! Varmaankin sen vuoksi, että ulkonäkö ei varsinaisesti miellytä. Olen muuten niin koukuttunut Applen käyttäjä, että en voisi edes kuvitella ostavani muuta kuin iPhonen.

brunssi5

3.Kävin eilen tutustumassa Kampin keskuksen Kortteliin. Miten kivasti se onkaan toteutettu! Sieltä löytyy mm. Sandro, Date + Kale, La Torrefazione, Hoku ja Story, jossa eilen lounastimme. Jos tilaa avokado-parsakaalisalaatin, odotukset ovat aika neutraalit, mutta tämä kyseinen Storyn versio oli erityisen ja yllättävän hyvä. Salaisuus taisi olla paprika vinaigrette. Mutta Kortteli, mikä kiva lisä Helsingin keskustan ravintolatarjontaan. Well done!

brunssi6

4. Viikonlopun listalla on myös itsetehty vesimelonimehu. Siihen tulee yksi pieni vesimeloni, kourallinen jäitä ja parin limen mehu, tarvittaessa myös teelusikallinen sokeria. Katsotaan miltä maistuu!

5. Pakkaskelillä on päästävä ulos, vaikka kuinka kipristelee. Tämänkin aamun reilun puolen tunnin lenkki teki uskomattoman hyvää. Sen jälkeen kahvi maistuu vieläkin paremmalle. Tosin jouduin kymmenen minuutin välein nostamaan pienen terrierin syliin lämmittelemään tassuja, sillä ei ole töppösiä – meni heti ostoslistalle.

brunssi3

6. Modern family:sta oli tullut viimein uusi kausi Netflixille. Sen parissa taitaa mennä viikonloppu. Toinen sarjasuositus on Rita, jos tanskalaisen suorapuheisen opettajan arki kiinnostaa.

Hyvää pitkää viikonloppua kaikille!

 

 

Viimeinen viikko pitkiä aamiaisia ja yksi onnistunut tuorepuuro

aamiainen8

aamiainen10

On varmasti käynyt jo selväksi, että olen henkeen ja vereen aamuihmisiä. Alle viikko on enää siihen aikaa, kun arkiaamut ja -aamiaset muuttuvat yksinäisiksi, kahvi pitää ottaa termosmukissa mukaan autoon ja manailen aamiaispöydässä puhelin kädessä, että taas tulee kiire. Istun työaamuina aina liian pitkään syömässä, juomassa kahvia ja lukemassa Hesaria. Sen jälkeen kun muutimme kerrostalosta paritaloon lehti tulee usein haettua vasta koiralenkin yhteydessä eikä se ehdi silloin aamiaispöytään. Siksi kädessä onkin paritalo-työaamuina ollut puhelin tai edellispäivän Hesari. Voi kumpa Hesari heitettäisiin elokuvamaisesti oven eteen meilläkin.

aamiainen6

On muutamia sääntöjä, joita noudatan työaamuina, jotta päivä alkaa onnellisemmin ja tehokkaamin.

  • Yritän olla torkuttamatta, se johtaa aina tuhoon.
  • Lataan kahvin valmiiksi illalla, muuten keittämiseen ei jääkään aikaa, jos koira kökkii lenkillä liikaa.
  • Pesen hiukset illalla. Pesu, kuivaus ja muu säätö vievät liikaa aikaa kallisarvoisista aamuista.
  • Meikiksi riittää hyvä siisti pohja, poskipuna ja ripsiväri, tehokkaat 10 minuuttia siis. Luminizeria ei sovi unohtaa, virkistää kasvot tehokkaasti.
  • Vaatteet pitää valita illalla valmiiksi ja mitään kriiseilyn varaa ei saa jättää. Niillä on pärjättävä, mitä pinoon on päätynyt. Yleensä mustat housut tai siniset farkut, tummansinen tai harmaa neule, joskus myös silkki- tai farkkupaita. Denim on denim taitaa lähteä tänä keväänä kokeiluun. Ruotsin Elle sanoi se olevan ok.
  • Kuvittelen myös joka aamu lähteväni 10 minuuttia etuajassa, mutta koska puhelin, lompakko tai joku muu elintärkeä varuste on hukassa, unohtuu tai hajoaa juuri ennen ulko-oven avaamista, on erinomaisen tärkeää, että siinä hetkessä on ne ylimääräiset 10 minuuttia. Ja näin muuten tapahtuu 80% kerroista.
  •  Lähdöstä ei saa myöhästyä. Työni ei kestä liukuvaa saapumista. Jos paikalla on oltava 8.15, niin paikalla on oltava 8.15, mielummin vartti ennen. 
  • Yleensä syön aamiaiseksi kreikkalaista jugurttia siemenillä, pähkinöillä, marjoilla ja hunajalla höystettynä, mutta nopeampi ja miltei yhtä herkullinen vaihtoehto on tuorepuuro. Illalla valmistettavan aamiaisen voi nostaa aamulla suoraan pöytään, lisätä päälle vähän banaania ja näin aikaa jää vaikka silmien rajaukseen. Tsekkaa resepti lopusta!
  • Ja viimeisenä tärkein kaikista: siivoan illalla keittiön, koska mikään ei saa pahempaa sekasortoa päässä aikaan, kuin sotkuiseen astioiden täyttämään keittiöön herääminen. Aamulla olotila tulee olla täydellisen zen. Lukioaikana heräsin kuudelta usein (jep, kuulitte oikein!) tekemään lyhyen aamujoogan/-venyttelyn. Pitäisi ehkä pyrkiä taas siihen. Kateellisena seurailen Karita Tykän Instagram Storiesia – hän aloittaa jokaisen aamun uinnilla, kesäisin omassa altaassa, talvisin avannossa. Yksi uuden vuoden tavoite voisikin olla edes 10 minuutin lyhyt venyttely joka aamu, kuinka hyvää se tekisikään.

aamiainen2

Tässä vielä resepti uusimpaan tuorepuurokokeiluun. Ajattelin tarjota samaa puuroa perjantaina ystäville brunssilla, niin maukasta se oli. Tästä reseptistä riittää ainakin neljälle hyvä aamiaisannos ja kahdeksalle (no ainakin kuudelle) sopiva brunssiannos.

Mustikka-jugurttituorepuuro

2,5 dl pakastemustikoita

5-6dl kaurahiutaleita

3rkl chiasiemeniä

2tl kanelia (ceylon, jos teet alle 1v:lle myös, miksei itsellekin!)

6dl manteli- tai kauramaitoa

3dl kreikkalaista jugurttia

Päälle banaania, ripaus kanelia ja hunajaa

Kaikki ainekset vain sekaisin illalla ja yön yli jääkaappiin, aamulla maustetaan vielä banaanilla, kanelilla ja hunajalla. Kookosmaito sopii tähän varmasti ihan yhtä hyvin.

aamiainen7

aamiainen9

Aamiainen maistui myös ihan hyvin minisyöjälle. Tämä olikin ensimmäinen tuorepuurokokeilu. Taaperon rytmiä ei oma töihinpaluuni kuitenkaan onneksi tule muuttamaan, koska päiväkotiin häntä ei vielä tarvitse laittaa. Pieni neiti jatkaa siis pitkiä aamiaisia ja nukkumista ainakin kahdeksaan minunkin puolestani.

 

 

 

Dubai – tuo lapsiperheiden luvattu valtakunta

dubai3

dubai2

Jos otsikko kuulostaa negatiiviselta, niin sitä se ei missään nimessä ole. Dubai oli loistava kohde, kun haluat rentouttavan loman, kivan hotellin, siistin kohteen, käsittämättömän hyvää palvelua, shoppailla, syödä hyvin, nauttia talviaikaan juuri sopivan lämpimästä auringosta (panikoimatta pienen lapsen ihosta tai suorasta auringonpaahteesta) ja suhteellisen lyhyen ja helpon lennon (tosin Finnair lentää sinne aika pienellä koneella). Lapsiperheille siis täydellinen kohde – ne kaikki muut suosittelijat eivät olleet väärässä. Kirjoitan kuvien kera omat yhden viikon kokemuksella kerätyt suositukset kaupunkiin.

  1. Hotellimme sijainti oli mielestäni täydellinen. Olimme lyhyen kävelymatkan päässä (tosin kannattaa kysyä hotellista ohjeet, koska kunnollisia jalkakäytäviä ei tosiaankaan ole tarjolla kaikkialla)  Dubai Marinasta, The Walkista Jumeirah beachilla ja mikäli olen ymmärtänyt oikein ovat nuo kaksi miltei niitä ainokaisia paikkoja, missä pääset kävelemään pidempiä matkoja kerralla löytäen samalla paljon hyviä kahviloita ja ravintoloita.

dubai15

dubai16

2. Voin myös lämpimästi suositella hotelliamme. Pienenä miinuksena sanoisin ainoastaan parhaillaan meneillään olevan pienen kunnostuksen ja kylppärin pienet laattahalkeamat, muutoin kaikki toimi täydellisesti. Meillä oli puolihoito, ja mahdollisuus siis valita aamiaisen lisäksi joko lounas tai illallinen. Illallistimmekin joka ilta hotellilla. Buffén lisäksi hotellissa oli muistaakseni 14 ravintolaa, joista neljää saimme käyttää myös illalliseen ja hyvä niin – jokapäiväiset illalliset buffassa eivät houkutelleet, vaikka ruoka oli tosi hyvää, tarjonta kattava ja joka ilta vähän vaihtuva. Rauhallisempi illallinen ravintolassa on mieluisempi vaihtoehto – meille kaikille. Hotellista löytyi myös loistava kuntosali, toimiva iso allasalue, puistojoogaa ja vesi- ja puistozumbaa. Hotellihuoneen ikkunoista nousi pilvenpiirtäjien viidakko, joka ei tällaiselle citymatkailun ystävälle ollut ollenkaan huono juttu – toisessa kulmassa näkyi toki myös meri. Aamiaisesta annan myös ison plussan.

dubai13

dubai1

3. Dubai Marinasta löytyi paljon ravintoloita, veneitä, elämää, ihmisiä ja Marina mall, joka oli tosin pienempi kuin Dubai Mall tai Mall of the Emirates (joissa toki myös kannattaa vierailla). Marina mallista löytyi mm. paljon lastenvaatekauppoja, Sephora ja iloiseksi yllätyksekseni Waitrose (brittien vastine Whole Foodsille) ja  Le Pain Quotidien, jossa vierailimmekin vähintään joka toinen päivä. Marina on myös hyvä valinta kävely- tai  juoksulenkille.

d2

dubai9

dubai8

4. The Walk Jumeirah beach oli ranta-alue täynnä kahviloita, ravintoloita ja ihmisiä. Elävä, kiva, kaunis alue, jossa tarvittaessa onnistuu myös juoksulenkki. Sieltä löytyi juoksijoille ihan oma alusta ja lyhyt rata. Lenkkarit mukana haaveilin aamulenkistä juurikin tuolla, mutta kahden tunnin aikaero nukutti kuitenkin aamulla pidempään ja kaksi salikertaa jäivät viikon ainoiksi urheiluiksi, seuraavan kerran sitten.

dubai6

dubai7

dubai5

5. Kun suuntaat Dubai Malliin tai Mall of the Emiratesiin, suunnittele etukäteen kaupat, ravintolat ja muut kohteet. Ostoskeskukset ovat valtavia ja haahuilemalla et ehdi mihinkään varsinkaan, jos mukana on parissa tunnissa kyllästyvä mies ja 1-vuotias. Neljä tuntia tarkoitti noin viittä kauppaa ja lounasta ja siinäkin ajassa tuli kiire. Parhaat löydöt minille taisin tehdä Nextiltä, Abercrombielta ja Gapilta, itselle Dean and Delucasta, joka todellakin löytyi Mall of the Emiratesista, mutta oli vain ravintola. Se ei kuitenkaan estänyt uuden mukin ja kauppakassin löytymistä. Lounastimme siellä myös ja ruoka oli juuri niin hyvää kuin muistinkin. Sainpas hetkelliset Nykkifiilikset tähänkin lomaan. Loman toiseksi paras hankinta oli panamahattu, joka vilahtaa tuolla kuvassakin. Loma ei ole loma ilman panamahattua. Jos asusteen haluaa pitää kuosissa myös seuraavaa matkaa varten, suosittelen matkustamaan se päässä.

dubai11

dubai10

6. ”Kiipesimme” myös Burj Khalifaan (tästä kirjoitinkin jo – liikaa turisteja, turhaa jonottamista, mutta maisemat olivat varmaankin sen arvoiset), liikuimme kerran metrolla, mutta seuraavan kerran naisena lastenrattaiden kanssa valitsisin naisille varatun vaunun (olo oli hetkellisesti hieman tukala). Taksit olivat tosi edullisia, joten niiden käyttöä suosittelen, mutta ilman turvakaukaloa se toisinaan vähän hirvitti (ruuhkat ja useita minuutteja kestävät punaiset valot helpottivat vähän tilannetta). Söisin myös libanonilaisessa ravintolassa edelleen ja rentoutuisin altaalla auringon alla. Pienin matkalaisemme nukkui päiväunensa joko allasalueella tai mallissa ja hyvin nukkuikin. Seuraavan kerran tekisin päiväretken myös Abu Dhabiin.

dubai4