Vinkit viikonloppuun

week5

week3

  • Tänään tehdään kakkua, tätä! Siis voiko kakku nyt paremmalta kuulostaakaan, popcornia ja maapähkinävoita. Minun mielestäni ei. Molemmat herkkuja, joista en todellakaan mielelläni luovu. Kerron varmasti kokeilustani myöhemmin. En ole tehnyt kattilassa popcorneja sitten lapsuusvuosien isomummoni avustamana, saa nähdä miten käy.
  • Aion myös tehdä talvidrinkin uudella reseptillä, itsetehty kaakao sekoitettuna kattilassa punaviiniin. Kuulostaa todella hyvältä. Suklaata ja punkkua, tuskin voi mennä pieleen. Ilmeisesti tämä on Ruotsissa jo jonkinlainen hitti.
  • Suosittelen myös kynttilän sytyttämistä ihan vain vaikka arkiaamiaisillekin. Pimeät aamut piristyvät ja väsymys helpottaa.
  • Henri Lloydin ystävämyynnit alkoivat. Kävin keskiviikkona jo katsastamassa valikoiman. Tarjolla oli ainakin niitä täydellisiä neulemekkoja sinivalkoraitaisina. Olin minin kanssa liikenteessä, enkä näin ollen päässyt sovittamaan mekkoa yhteiskoppiin, joten teille jäi yksi ylimääräinen. Hintaa mekolle jäi enää 70euroa. Lähdin yhtä lompakkoa ja binikin yläosaa rikkaampana kuitenkin kotiin. Edellinen lompakko todellakin veteli viimeisiään, joten oli aika päivittää tilanne. Ja bikineillekin tulee onneksi käyttöä heti joulukuussa.

week2

  • Jos haluat joulu- tai edes talvifiiliksen, katso putkeen muutama jakso Gilmore Girlsia. Siellä on tosi usein syksy tai talvi. Kurpitsoja, lunta, kahvia, jouluvaloja, raidallisia kaulaliinoja ja lämmin tunnelma, siitä on hyvä sarja tehty. Sympaattinen amerikkalainen pikkukaupunki ei ainakaan pahenna asiaa. Uuden kauden traileri on muuten ilmestunyt. Vaikuttaa lupaavalta.
  • Nyt saattaisi olla viimein aika kaivertaa jo yksi kurpitsa. Kai Suomessa juhlitaan Halloweenia jo tänä viikonloppuna, vaikka pyhäinpäivä sirtyykin viikolla eteenpäin. Virallinen anglosaksinen Halloween on kuitenkin jo maanantaina 31.1. Ja koska olemme omineet Halloweenjuhlinnan Jenkeistä, niin ehkä noudatamme samalla heidän päivämääriään? Haluaisin tulevaisuudessa ottaa perinteeksi kurpitsankaiverruksen tyttäreni kanssa. Nämä ovat malleja Westvillagesta 2012 Nykin reissulta. Hienoja, vai mitä?
  • Illalla aion nauttia nyhtökalkkunaa (kauraa en ole muuten saanut käsiini, vieläkään!) pitaleivän sisässä höystettynä turkkilaiseen jugurttiin tehdyllä kastikkeella ja tietysti hummuksella.

Hyvää viikonloppua!

week1

Mainokset

Pikkujouluasuja, olkaa hyvä!

Tällä kertaa rennon t-paidan ympärille kasattuna.

winter party2

Tänä vuonna kiinnostaa kontrastit, perus t-paita yhdistettynä esimerkiksi tylliin, korkoihin ja nahkatakkiin. T-paita on muuten loisto juhlavaate, jos sen vaan yhdistää oikein. Korkojen kanssa harvoin menee pieleen. T by Alexsander Wang  tuntuu olevan aika suosittu merkki. Itse olen löytänyt tähän mennessä parhaat t-paidat J.Crew:lta ja tutusti H&M:lta. Korut pidän minimaalisena juhlasta toiseen.

winter party1

Näin Mangossa loppukesästä glitterbomberin, joka toimisi loistavana yläosana ja hauskana yksityiskohtana juhla-asussa. Se on tämä. Siitä inspiroituneena tein sen ympärille pikkujouluasun. En löytänyt polyvoresta tuota samaa, mutta ehkä metallinvärinenkin toimisi. Kuvassa oleva taitaa olla Zaran.

winter party3

Sitten voidaan ehkä puhuakin jo jonkinlaisesta luottoasusta, mustat pillihousut, hyvä t-paita, korkonilkkurit, näyttävä takki ja miksei tuuliselle kelille laittaisi villahatunkin suojaamaan hiuksia rännältä. Omasta kaapista puuttuu edelleen Burberryn trenssi ja Acnen Pistol bootsit, mutta hyvää kannattaa odottaa kai. Kollaaseista löytyy myös muita haaveilun kohteita, mm. Guccin Disco bag, joka sopii asuun kuin asuun.

winter party baby

Toki suunnittelin minillekin pikkujouluasun. Ostin itseasiassa juurikin tuon mekon Milanon Gapilta. Viittaus maailman parhaaseen kaupunkiin ja tutu, mitäpä se muuta kaipaisikaan. Ihana se on, mutta vielä hieman liian iso. Joulukuussa pääsemme varmasti jo koekäyttämään. Olen hankkinut Tukholman Livly:lta varastoon kasan pinnejä, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että niille ei tule käyttöä tänä vuonna. Odotamme myös liehuvia suortuvia kasvaviksi. Uskon vahvasti tähän Lattemamman sanomaan.

 

 

Vinkit viikonloppuun

viikko7

viikko1

  • Tsekatkaa nyt nää! Voiko kauniimpaa aamiaista ollakaan. Haluaisin pitkästä aikaa tehdä smoothie bowlin. Pakastimesta löytyy mustikoita, lakkoja, vadelmia, puolukoita ja ilmeisesti mansikoitakin, mistähän tulisi paras kombo? Ja mitähän muuta se kaipaisi…lehtikaalia? Avokadoa? Jos sinulla on loistava smoothiebowlresepti, paljasta salasi nyt! Taidan tehdä myös minille oman. Höystin tänään poikkeuksellisesti aamaiseni mangolla. Jossain satokausi-sivustolla väitettiin, että Suomessa kauppojen syöntikypsät mangot eivät ole ikinä kypsiä, mutta tämän satsin kanssa olivat väärässä. Täydellinen ajoitus. Mangot saa kuulemma kypsymään nopeammin samassa pussissa omenoiden kanssa. Sama tapahtuu muuten banaaneille, eikä tarvitse olla edes pussissa. Lyhyt etäisyyskin riittää, valitettavasti.

viikko6

  • Nyt se on saapunut Hus&Hem:n joulunumero. Ostan sen joka vuosi. Nautiskelen lehden hyvän punkun (tai glögin) kanssa samalla kun mysli paistuu uunissa tuoden samalla huumaavan tuoksun kotiin. Ensimmäiset happy holidays -pinnailut on tehty. Sieltä se tulee! Tämä lysti alkaa aina lokakuun puolen välin jälkeen ja loppuu kuin seinään tapanina.

viikko2

  • Ja viinistä puheen ollen. Olen löytänyt uuden hetkellisen suosikkipunkkuni. Se on tämä. Nebbiolo rypäleestä tehdään muuten myös Barolot, nuo Piemonten helmet. Jos minun pitäisi valita suosikkiviinini, olisi se Barolo. Mutta se ei ole mikään perus perjantai-illan viini, vaikka periaatteessa kannatankin vain hyvien viinien nauttimista. Hyvää ja vähemmän, niin se menee. Barolo vaatii kuitenkin aikansa ja paikkansa ja pysyy suurena suosikkinani varmaankin juuri sen vuoksi, ettei ole aina tavoiteltavissa. Taidankin ostaa sitä jouluksi. Tai ehkä jo pikkujouluihin.

viikko4

  • Kun olet suunnitellut meneväsi illalla jumppaan tai vaikka lenkille ja iltapäivällä iskeekin niin kammottava väsymys, että mietit olevasi pakotettu laittamaan lapsen päiväunille vain sen vuoksi, että pääset itse nukkumaan, mene sitä suuremmalla syyllä sinne jumppaan. Eilen se tapahtui. Lähdin silti tanssitunnille. Parempaa päätöstä en olisi voinut tehdä. Tulin takaisin virkeänä, tein illallisen ja siivosin yläkerran. Energiatasot voivat kohota tunnissa pilviin. Jumppakin toki kannattaa valita oikein, pilateksessa siinä väsymystilassa olisi nukahtanut kuka vaan. Tämän aamun barren toivon estävän ylipäätänsä sen iltapäivän väsymyksen.
  • Ostin hulluilta päiviltä kiireessä shampoota. Ja taisin vahingossa löytää suosikkituotteeni pitkiin aikoihin. Tämä Madaran shampoo saa hiukset sileäksi ja todella kiiltämään, lupaukset eivät ole turhia. Hiukset tuntuvat todella hyvinvoivilta viikon käytön jälkeen. Pitää ostaa hoitoainekin ja jatkaa kokeiluja. Kokemus on ollut niin positiivinen, että harkitsen muidenkin tuotteiden testausta. Heiltä löytyy myös lapsille omat tuotteet. Kaiken kruunaa tietysti luomu ja kohtuullinen hinta.

Hyvää viikonloppua!