Vohvelilounaalla kurpitsakarnevaaleilla

pumpkin10

pumpkin14.jpgpumpkin1

Kurpitsoja koristeena ja myytävänä, vohvelilounas, karuselli, narunvetoa, hattaroita, eläimiä, paljon ihmisiä, aurinkoinen syysilma ja posetiivimusiikkia, kuulostaa siltä, että olsisin ollut viikonloppuna jossain pienessä amerikkalaiskaupungissa (in Stars Hollow to be exact). Mutta ei, olin Tuusulassa, selkeästi siellä jossain kiitoradan lähellä, koska koneet lensivät ylitse aika alhaalla. Paikka on Koiramäen Pajutalli ja nyt jäin salaa toivomaan, että siellä olisi myös joku vuosittainen joulutapahtuma. Olisin viivana paikalla. Pajutallin viehättävässä myymälässä oli lahja- ja kodinsisustustavaraa, sekä sisälle putiikkiin piilotettu kahvila. Mukaankin ostin toki parin kulhon lisäksi kurpitsan. Nyt se koristaa terassia ja sai heti syksyisen fiiliksen aikaiseksi. Ostan kurpitsoja joka vuosi, sekä koristeeksi että syötäväksi. Viime vuonna tein kurpitsapuuroa. Tänä syksynä haluaisin tehdä ainakin kurpitsarisottoa tai -pastaa. Valitettavasti omat askartelutaidot ovat sillä tasolla, että kurpitsat pysyvät Halloweenin läpikin kokonaisina portailla.

Aitauksessa oli muuten laamoja. Sen mainittuani, kuulin siskoltani, että laamoja käytetään terapiaeläiminä ylivilkkaiden ja autististen lasten parissa tai esimerkiksi uupumuksesta kärsivien aikuisten terapiassa. Ihan omasta kokemuksesta voin jo kertoa, että koiran vienti oppitunnille aiheuttaa uskomattomia reaktioita niiden vilkkaimpien oppilaiden keskuudessa ja tällainen ”eläinterapia” on varmasti todella tehokasta. Reilu viikko sitten Lauttasaaressa tehdyn lenkin jälkeen jäin pohtimaan, miten eläimet ja yksinäiset vanhukset löytäisivät toisensa. Vastaan lenkillä tuli vanha herra vanhan koiransa kanssa ja yhdessä he näyttivät niin onnelliselta. Ilman tuota koiravanhusta, herran elämä olisi varmasti ollut paljon paljon yksinäisempää.

pumpkin9

pumpkin6

pumpkin7

Syysfiiliksen pääsemiseen on muitakin keinoja kuin kurpitsat.

  • Pihavalot on taas ajastettu ja kurpitsat pääsevät edukseensa myös pimeällä. Ostimme viime vuonna todella pitkän harkinnan jälkeen granitin kuuluisat ”blogivalot” emmekä muuten ole katuneet hetkeäkään. Siinä ne loistaa syksystä kevääseen ja tarvittaessa vaikka kesällä. Yleensä puhun mielummin kausi- kuin jouluvaloista, mutta nämä pysyvät paikallaan ihan ympärivuoden. Olisiko ne sitten ihan vain pihavalot.
  • Poltin ensimmäistä kertaa kynttilöitä tälle syksylle viime viikonloppuna. Ennen olen ollut kynttilöiden suurkuluttaja, mutta ilmeisesti tämä lämmin syyskuu on laittanut jotain jarruja päälle. Tuli vanhoille sosepurkeillekin käyttöä, kun asetin niitä tarjottimelle, tuikut sisään ja parveekkeelle koristeeksi. Toistaiseksi ne olivat vain täyttäneet kaappeja, koska ainoa suunnitelma niille oli toimia joidenkin tulevien juhlien smoothieastoina.
  • Laitoin viime viikolla myös ensimmäistä kertaa UGGin Dakotat jalkaan. Ostin ne pari vuotta sitten, ja koska käyttöaika on kuitenkin aika lyhyt, niin ne ovat säilyneet loistavassa kunnossa. Ihanat kengät. Minulla oli ensin jotkut Lindexin halppisversiot kauden testissä ja kun tajusin niiden pääsevän käyttöön paljonkin, uskalsin sijoittaa aitoihin.
  • Värjäsin hiukset taas tummaksi. Nyt pitkään joukossa oli ollut vähän vaaleaakin vivahdetta, mutta takaisin ollaan tummissa ja hyvä niin, viihdyn tummissa hiuksissa yleensä paremmin. Ja kampaajani tietää aina oikean sävyn, aina. Monta asiaa voisin elämässäni vaihtaa, mutta kampaaja on ja pysyy.
  • Sohvatyynyjen päälliset olisi aika vaihtaa flanellisiin, villaisiin ja ruutuisiin. Voidaan kai puhua kausitekstiileistä.
  • Kausivaatekaappi on kuitenkin itselleni aika vieras käsite. En vie kesävaatteita syksyllä varastoon ja hae niitä pois keväällä. Kaikki pysyy kaapissa kesät talvet, mutta takkeja on lisätty eteisen kaappiin tulevia kuukausia varten. Myin oman vyöllä köytettävän villakangastakkini eteenpäin ja ostin uuden eri värisenä. Tuntuu, että beige takki toimii värinä paremmin blondeilla. Oletteko samaa mieltä? Tilasin tilalle harmaan.
  • Yleensä meillä on kotona aina leikkokukkia, ainoastaan syksyllä teen joskus poikkeuksia. Kukkatarjonta on silloin pienempää ja ne voi korvata helposti omenilla tai vaikka isoilla artisokilla kulhossa. No täytyy myöntää, että kaipaan jo taas leikkokukkia, mutta koska olemme viikonlopun matkalla, voin siirtää ostoa vielä ensi viikkoon.

pumpkin3pumpkin5pumpkin11

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Vohvelilounaalla kurpitsakarnevaaleilla

  1. Ohhoh, näyttääpä todellakin jollekin aivan muulle kuin Tuusulalle 😀 mutta kiva, että Suomessakin saadaan vähän tällaista tunnelmallista fiilistelyä 🙂

    Täällä sama juttu syksyn ja kodin kanssa. Viltit nostetaan sohvalle esiin, kynttilät palaa taas jne.. Minun tekisi mieli ostaa muutama kaunis lasipurkki ja laittaa niihin irtoteetä esille, koska eikös syksy ole myös teenjuonnin luvattua aikaa? 😀

    Tykkää

    • No ehdottomasti tee kuuluu syksyyn! Mikäpä sen parempaa kuin pimenevät illat, kirja ja lämmin tee. Itse juon teetä todella vähän. Olen kahvin suurkuluttaja, niin tee jää aina taka-alalle. Pari vuotta sitten yritin lisätä kupillisen vihreää teetä aina iltoihin, mutta johonkin se sitten jäi.
      Irtoteet esille on hyvä idea!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s