Instagramkatsaus

ig8

Olen viettänyt sokeritonta elokuuta. Välillä se tuntuu puhdistusmielessä todella hyvältä idealta. Sanoisin, että suurimman vaikutuksen huomaan vireystasossa ja ihon kunnossa. Ja nyt puhutaan siis lisätystä sokerista. Kesällä tuli nautittua pulla jos toinenkin, niin tuli tämä kieltäytyminen ihan oikeaan kohtaan. Jostain syystä se on ollut nyt vain paljon vaikeampaa kuin ennen. En ole lakannut haaveilemasta korvapuustista ja odotan, että pääsisin syömään yhden nutella-croissantin. Taidan kuitenkin jatkaa sokeritonta eloa arkena niin pitkään kuin vain jaksan. Kahvipullan himossa olen kehitellyt uuden terveellisemmän keksin. Se valmistuu helposti banaanista, avokadosta, kaurahiutaleista ja  raakakaakaojauheesta. Makeuttaa sen halutessaan voi vaikka hunjalla. Nämä keksit ovat itseasiassa ihan hyviä, joten suosittelen kokeilemaan. Oman maun mukaan avokadon voi korvata esimerkiksi kuivatuilla hedelmillä.

ig7

Kävin testaamassa uuden aamiaisen Tehtaankadun Healthinkissa. Viimein Helsinkiinkin on alkanut virrata näitä terveyskuppiloita ja jostain on testaus aloitettava. Paikka on pieni, palvelu oli tosi ystävällistä ja kaikki tilaamamme ruuat hyviä. Itse tilasin avokadoleivän ja punaherukkasmoothien, siskoni taisi valita mansikka-banaanismoothien ja jonkinlaisen kananmunakupin. Olimme aluksi tilaamassa smoothiebowlin, mutta yllätykseksemme se piti itse noukkia kylmäkaapista kertisastiassa. Muna-annos tarjottiin take away -mukista. Syynä tähän taisi olla likaisena olleet astiat aamiaisen jäljiltä, mutta siitä huolimatta oli todella tylsää nähdä pöytä täynnä kertakäyttöastioita. Varmasti nautin aamiaisen tai lounaan paikassa vielä uudelleenkin, mutta silloin toivon, etten näe smoothieastian lisäksi yhtään kertistä pöydässä. Koska tilasimme valmiin aamiaisen, kuului settiin myös kahvi. Ja toinen asia, josta haluankin vielä vähän naputtaa on santsikupin hinta, siis ylipäätänsä, että sillä on hinta. Valmiissa aamiaispaketeissa santsikupin tulee olla ilmainen. Tosin harvemmin kai terveyskuppiloissa kannustetaan kahvilitroihin, että ehkäpä se olikin ihan konseptin mukaista.

ig6

ig10

Annoin pienimmäisenkin maistaa vähän paikan smoothieta ja, koska punaherukat eivät aiheuttaneet paljoakaan naaman vääntelyitä, ostin niitä seuraavana päivänä kotiinkin. Olisiko tässä todiste siitä, että nautitut maut raskausaikana vaikuttavat sellaisenaan lapsen makutottumuksiin? Söin niitä nimittäin odotusaikana todella paljon. Täytyy tosin toivoa, että tämä mahdollinen fakta koskee vain raskauden viimeistä puoliskoa, koska muuten suuria herkkuja ovat myös ranskikset, oltermanni, patonki ja kalinka-jugurtti. Sormiruokailu ei ole alkanut ihan odotetulla tavalla, koska mini ei halua liata käsiään ruokaan. Eli toistaiseksi sormiruokailen itse herkut hänen suuhun. Sama juttu on muuten nurmikon ja hiekan kanssa, inhottavalta tuntuu.

ig3

ig11

Koska uuden arjen alettua perjantai on viimein taas perjantai, olemme muokanneet siitä oikeanlaisen. Viime viikolla söimme after work -sushia ja tänä perjantaina kahvittelimme Korkeavuorenkadun SIS.Delissä ja haimme illallisen Anton&Antonilta. Tilasin Samasta padasta -kirjan ja aloitin testin timjamilihapullilla. Maistui myös perheen nuorimmalle, joten testit jatkuu. Olen selaillut kirjaa aina kun olen ehtinyt ja olen siitä aika vaikuttunut, kivoja, helppoja, muokattavia reseptejä ja uutta inspiraatiota Pikku Myyn ruokailuihin.

ig2

ig9

Arki on jatkunut muutenkin oikein kivasti, olemme hoitaneet pakollisia hankintoja kaupoilla (mm. kylpyleluja ja petivaatteita). Olen lounastanut Ikeassa ja ostanut itsellenikin yllätykseksi saman firman kahvia kotiin, olipa kiva pakkaus. Miehen ollessa työmatkalla, olen laiska valmistamaan ruokaa vain itselleni, joten lohi ja perunat 7,90, kelpaa. Olemme lenkkeilleet aurinkoisessa ja ei niin aurinkoisessa ilmassa paljon. Puistoilu on tullut myös uudeksi osaksi rutiineja, keinuminen on ehkä jopa päivän kohokohta.

iig1ig4ig5

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s