Viikonlopun suklainen tuorepuuro

chia6

Sinnikkäästi yleensä aina kokeilen näitä terveystrendejä niin kauan, että joko löydän hyvän variaation tai joudun itku kurkussa toteamaan etten pidä jostain, vaikka puolet somen siisteistä tyypeistä hehkuttaa sitä elämäänsä mullistavaksi jutuksi ja kaunistuvat päivä päivältä. Nyt tein chiapuuroa ja siitä tuli oikeasti niin hyvää, että on ihan pakko jakaa se myös täällä. Mitään elämää mullistavaa en löytänyt, mutta toivottavasti kroppa on hitusen paremman näkönen heti huomenna.

Olen tehnyt aiemminkin tuorepuuroja, yleensä juurikin chiasta, mutta tähän mennessä lopputulokset eivät ole olleet kuin lähinnä ”ihan hyvää” tai ”ok”. Itse söin puuron välipalana, mutta huomenna ajattelin tehdä sitä aamiaiseksi ennen aamujumppaa. Vappu-viikonlopun paras terveellinen aamiainen on siis löytynyt. Jos nyt sitten ei lasketa tulevan sunnuntain perinteistä vappubrunssia.

chia7chia2

Pohja siis valmistuu noista kuvan aineksista. Aina ennen olen tehnyt tuorepuuron makeuttamattomaan mantelimaitoon, mutta nyt löysin kaupasta ensimmäistä kertaa tuollaista kookospähkinä-mantelijuomaa ja tämä taitaa olla itseasiassa parempi pohja puurolle. Suosin muutenkin kookosta lisukkeena.

chia4

Pohjaan tulee siis 2dl kookos-mantelijuomaa ja 3rkl chia-siemeniä. Annoin seoksen tekeytyä jääkaapissa noin neljä tuntia ja se riitti hyvin turvottamaan siemenet ja saamaan aikaan hyytelömäisen lopputuloksen. Vähän ennen nauttimista lisäsin joukkoon ruokalusikallisen raakakaakaojauhetta ja hunajaa ja sekoitin hyvin. Viimeistelin annoksen vielä banaanilla, mustikoilla ja vadelmilla ja valmista oli. Suosittelen testaamaan! Tuo raakakaakao täytyi olla se herkullisuuden ydin, koska joskus olen laittanut maapähkinävoita eikä siitä ole tullut samaa hurraa-elämystä. Ja tykkään kuitenkin maapähkinävoista todella paljon. Jos haluaa aamiaispuuroa niin seos kannattaa laittaa jääkaappiin jo edellisenä iltana tekeytymään.

Mitä muuta vappuviikonloppuun sitten kuuluu kuin hyvä aamiainen?

-ruokaa (osa grillaten, osa ravintolassa)

-samppanjaa, ehdottomasti

-minin ensimmäinen vappupallo

-munkkeja (en alkuunkaan ymmärrä tippaleipiä tai simaa)

-vappubrunssi

-toivottavasti paljon aurinkoa ja ulkoilua

Hyvää vappua siis!

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s