The colleget

sweetpants1

Vaikka olenkin todella onnellinen siitä, että suurin osa vanhoista farkuista mahtuu jo jalkaan, niin yksi asia on ja pysyy, kotona farkut lentää nurkkaan (yleensä tuonne kirjoituspöydän kauniille tuolille, joka ei oikein tule aina edukseen vaatekasan alta). Olen sitä mieltä, että kotihengailuhousuja ei voi olla liikaa ja vaihtoehtoisesti hengailenkin usein kotona collegeissa tai jumppatrikoissa. Collegeiden ongelma on vain usein löystyminen ja polvipussien suurentuminen aivan liian nopeasti, jopa Niken housuissa tämä on todistettu. Nyt voin jo 7 viikon kovan käytön jälkeen todeta löytäneeni yhdet, jotka eivät löysty, eikä polvipusseista tule liian isoja. Housut pysyvät muodossaan ja ovat superkivat päällä. Käytännössä olen hengaillut näillä kotona koko alkuvuoden.

Olin kuullut Sweet Pantseista aiemminkin, mutta nähnyt vain niitä haaroista lököttäviä yksilöitä, ja koin, että olin jotenkin ikäni puolesta jo ohittanut sen kauden, mutta merkiltähän löytyi tällainen slim-versiokin. Ymmärtääkseni tämä on unisex-malli. Sain housut joululahjaksi, itseasiassa isältäni, jota voisi tituleerata jonkinlaiseksi college-/huppariasiantuntijaksi. Hyvät on. Omani on tilattu täältä.

sweetpants4

Täytyy tosin tähän samaan hengenvetoon todeta, että olipa eilen aamulla kiva oikeasti hetki pohtia mitä sitä päälleen laittaa hyvästä syystä ja meikata vähän pidemmän kaavan mukaan. Tuon kivan tunteen huumassa buukkailin ensi viikolle lisää aamiais- ja lounastreffejä. Ehkä colleget pysyvät koko ensi viikon kaapissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s