Aamiaisella

aamiainen5

Lauantaina aamiaisella ei kai kuulu syödä samaa kuin aina viikolla. Yritän vähän aina varioida sitä tilanteen mukaan. Tänään oli taas aikaa ja innostusta, vaikka eipä tuo paljon ponnisteluja vaatinut. Tosin banaania kävin aamulla kaupasta ostamassa, kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla lompakko jäi kotiin. Viikonloppuaamiainen voi olla myös hieman epäterveellisempi variaatio kuin viikolla, viikonloppuun kuuluu myös herkut. Yleensä syömme croissantteja. Tänä aamuna niiden tilalla oli vohveleita. En paistanut itse vohveleita valitettavasti, vaan ostin valmispaketin eilen ja paistoin ne pannulla rapeiksi. Päälle laitoin banaania, Nutellaa ja kanelilla maustettua kermavaahtoa. Unelmissani omistaisin sellaisen ison pyöreän vohveliraudan, jolla saa paksuja amerikkalaistyylisiä vohveleita. Sellainen samanlainen kuin Humphreyn loftissa Brooklynissa.

aamiainen6

 

aamiainen8

No ihan pelkkiä vohveleita en minäkään halua aamulla syödä vaan muutakin tarvitaan. Tein ihan ehdottoman lempi smoothieni kyytipojaksi, avokado-banaanin. Maistoin joskus Kööpenhaminan lentokentällä Joe & The Juice:ssa smoothien näistä aineista tehtynä, nimeltään avo shake ja sen jälkeen olen yrittänyt saada siitä kotona yhtä hyvää, vielä kuitenkaan onnistumatta. Alan epäillä, että heidän versiossaan on sokeria, joka pehmensi makua vielä entisestään. Kotona tehtyyn en sitä kuitenkaan halua lisätä, koska tämä versio on ihan tarpeeksi hyvää.

aamiainen4

Avokado-banaani smoothie (1 annos)

Puolikas avokado

Kokonainen kypsä banaani

Makeuttamatonta mantelimaitoa (en osaa sanoa tarkkaa määrää, mutta kokeilemalla selviää. Ehkä 2dl)

Ruokalusikallinen kreikkalaista jugurttia

aamiainen1

Aika nousta ylös aamiaispöydästä ja lähteä metsästämään niitä valokuvakehyksiä. Hyvää viikonloppua!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s