Lomaprojekteja

kuvat

Aloitin pidemmän lomani tänään, vähän oudosti perjantaina. Heti tuli pitkä viikonloppu alkuun. Olen kasannut työlistaa itselle viimeisten viikkojen aikana, jotta saisin projekteja loppuun ennen joulua. Tauluja puuttuu seiniltä, kehysostoksille on tarvetta, uusvanha kaappi tarvitsee loppusilauksen ennen kun voin laittaa pienet vaatteet sinne, matto pitäisi viedä pesulaan, vaatekaapit tarvitsevat tehoiskun, työhuone on järjestettävä ja muutakin siivottavaa ja järjesteltävää riittää. Mutta hyvä niin. En osaa olla paikallani, tarvitsen ja haluan tekemistä ja projekteja. Välillä menoa meinaa hidastaa kasvava vatsa, mutta ei onneksi liikaa ainakaan vielä tähän mennessä.

projekti7

Huomenna täytyy tehdä tehopyörähdys Ikeassa, jotta saan nämä julisteet kehyksiin ja seinälle. Tilasin ne jokin aika sitten Fotografiskan verkkokaupasta. Siellä oli aika paljon muitakin kivoja, mutta kuten yleensäkin New York aiheena veti pisimmän korren. Vierailin Fotografiskassa ensimmäistä kertaa vajaa vuosi sitten, enkä ymmärrä miksen jo silloin kantanut näitä ihania kuvia kotiin. Tammikuussa tosin asuttiin vielä eri osoitteessakin.

projekti6

Taisin kuukausi sitten kehystyttää nämä Ifolorilta tilaamani matkakuvat ja siitä lähtien ne ovat maanneet makuuhuoneen lattialla odottamassa, että jotain tapahtuisi. No ei ole tapahtunut ei. Viikonloppuna tapahtuu, on pakko. Kuvat toivottavasti lisääntyvät vuosi vuodelta kun matkoja kertyy lisää.

projekti2

Metsästin toiseen makuuhuoneeseen, siis tulevaan lastenhuoneeseen jotain kivaa vanhaa lipastoa pienille vaatteille netin myyntipalstoilta viikon verran. Mainitsin asiasta äidilleni ja ilokseni hän lupautui luopumaan omastaan ja lahjoittamaan sen meille. Se on ensinnäkin todella kaunis ja lisäksi siinä on paljon tunnearvoa ja tarinoita mukana. Kaappi on isomummoni vanha, jonka isoäitini on entisöinyt ja kunnostanut sellaiseksi kuin se nyt on. Sisäosia ei ilmeisesti oltu koskaan kuitenkaan maalattu ja hieman tunkkaisen hajun vuoksi se oli tehtävä, koska kaappiin on tarkoitus laittaa vaatteita enkä halua niihin mitään pinttynyttä hajua. Lipaston kuljetus pohjoisesta etelään toi hieman päänvaivaa, mutta loppujen lopuksi löytyi kuljetusfirma, joka järjesti kuljetuksen ovelta ovelle. Nyt se on maalattu kahteen kertaan ja on valmis palvelemaan.

projekti9 projekti4

Jotta viikonloppu ei ole täynnä pelkkiä projekteja niin ajattelin juoda myös monta mukillista glögiä, lukea paljon lehtiä, käydä ostamassa ensimmäiset hyasintit, polttaa kynttilöitä, paistaa ehkä joulutorttuja ja tänään menen lopettelemaan työvuoden pikkujouluihin.

projekti8

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s