Jouluinen versio trendipuurosta

joulupuuro2Kanelia lisäilen jo kahviin ja olen pohtinut mihin kaikkialle voisinkaan lisätä myös piparkakkumaustetta joulufiiliksen ylläpitoa ajatellen. Kai sitä voi lisätä mihin vain, mutta maku on aika voimakas, enkä yleensä osaa käyttää sitä kovin maltillisesti. Olen tasaisin väliajoin kokeillut valmistaa erilaisia tuorepuuroja ja en ole ihan vielä muodostanut lopullista mielipidettä niistä. Mutta koska yleensäkin innostun helposti uusista ruokatrendeistä niin ilmeisesti tätäkin yritän täydelliseen lopputulokseen asti. Olen tehnyt kerran yhden tosi pahan, kerran oikeasti aika hyvän ja loput ovat olleet jotain siltä väliltä. Olen laittanut myös merkille, että itseasiassa suurin vaikutus on makeutuksella ja kaikella höystöllä puuron päällä.

tuorepuuro

joulupuuro4Tästä kyseisestä versiosta tuli aika hyvää. Paljoakaan en reseptiä edes muuttanut, lisäsin vain niitä jouluisia makuja ja hunajan määrää. Tein sen valmiiksi illalla jääkaappiin hyytymään ja näin aamiainen oli helposti ratkaistu. Tosin enpä aamiaisen valmistamisen suhteen ole ennenkään mitään ongelmia kohdannut. Yleensä syön arkiaamuina aina kreikkalaista jugurttia pähkinöillä, siemenillä, marjoilla ja välillä myös kanelilla/hunajalla höystettynä. Viikonloppuisin listalla on lähes poikkeuksetta puuroa (sitä normaalia ja lämmintä) ja mielellään myös croissanteja. Banaanipannarit ovat välillä mukana lauantaiaamuissa. Kahvia en pysty odottamaan työpaikalle asti ja riisikakku maapähkinävoillakin kuuluu useisiin aamuihin. Soveltuu hyvin vähän terveellisemmäksi kahvipullaksi.

joulupuuro6

Mitä siihen sitten tuli. Tein kaksi annosta, joten tässä on resepti sellaisenaan lyhyenä ja yrtimekkäänä.

Jouluinen tuorepuuro (2 annosta)

4dl makeuttamatonta mantelimaitoa

5 rl chia-siemeniä

1dl kaurahiutaleita (tällä hetkellä ehdottomat suosikkini ovat Fazerin ALKU-hiutaleet)

vähän suolaa

1tl piparkakkumaustetta

1/2 tl kanelia

Nämä aineet siis sekoitin illalla ja annostelin kuppeihin valmiiksi jääkaappiin. 

Aamulla päälle vielä lisäsin vapaalla kädellä hunajaa, banaania, karpaloita, pähkinöitä ja vähän lisää kanelia.

joulupuuro

Tuorepuuroon sopii itseasiassa myös tosi hyvin kreikkalainen jugurtti ja pähkinävoi. Olen muuten vähän ripotellut joulukoristeita jo sinne tänne, mutta mitkään muut kuin parvekevalot eivät ole löytäneet vielä lopullista paikkaa. Enää ensi viikko töissä ja sitten on aikaa mallailla, pohtia ja sisustaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s