Viikko instagramissa

IMG_4047

Menipä nopeasti koko viikko. Loman jälkeisellä nelipäiväisellä työviikolla oli varmasti asian kanssa jotain tekemistä. Aika pimessä saa jo aamuisin töihin ajaa. Usein aurinko nousee vasta pikuhiljaa määränpäässä. Pian ollaankin siinä pisteessä, että töihin lähtiessä sekä palatessa on pimeää. En ole koskaan ollut mikään kaamosmasentuja ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän vuodenaikojen vaihtelusta. Keskitalveen ja jouluun kuuluu kaamos ja pimeys. Ne tuovat oman tunnelmansa. Se piristyy nopeasti kynttilöillä ja valoilla, joita muuten ajattelin alkaa radikaalisti lisäämään jo ensi viikonloppuna. Happy holidays -kansioon pinnailun aloitin jo reilu viikko sitten.

IMG_4063

Olin loppuviikosta Balmuirin showroomilla Lauttasaaressa tutustumassa uuteen valikoimaan kahden bloggaajan järjestämässä lukijaillassa. Homevialaura ja Jonnamaista olivat kutsuneet lukijoitaan showroomille kuulemaan valkoimasta, tutustumaan brändiin ja tarvittaessa täydentämään tarpeita pienellä alennuksella. Halusin ehdottomasti paikalle, koska kyseinen suomalainen merkki on tosi mielenkiintoinen ja tuotteista voisin valita kotiin vaikka mitä. Ilmeisesti maailmalla on vielä hieman epäselvää, että kyse todellakin on suomalaisesta tuotteesta. Paikalla oli myös toinen Balmuirin perustajista, Juha Jaara. Mukaan kotiin kannoin nuo kuvassa olevat pari valkoista lautasliinaa ja keittiöpyyhkeen, aivan ihania. Joulun ostoslistalle jäi ehdottomasti marraskuussa valkoimaan tuleva monogrammi tyynynpäällinen uusilla kirjaimilla. Sille on paikka jo lastenhuoneessa valmiina.

IMG_4067

Kehittelin jo vuodelle 2016 jonkinlaisen lupauksen tyhjentää jääkaapin kaikki viimeiset jämät torstai-illalliseksi. Tosin tämä saattaa siirtyä myös keskiviikolle, koska unelmissani tekisin viikonlopun ruokaostokset ja siivoaisin kodin aina jo torstaisin. Perjantaisin voisin vain tulla rentoutuneena puhtaaseen kotiin valmistamaan hyvää illallista. Toisaalta miksi odottaa ensi vuoteen kun #torstainajääkaappityhjäksi -kampajan voi aloittaa jo nyt. Ensimmäinen ateria oli ihan lupaava (ja terveellinen). Katsotaan mitkä jämät jääkaapista ensi viikolla löytyy. Olen huomannut, että taloudessamme ruuan roskiin heittäminen on vähentynyt huomattavasti viimeisen puolentoista vuoden aikana, kun olemme pohtineet jo etukäteen viikon aterioita. Uskon silti, että vieläkin on mahdollisuus petrata. Olen jopa alkanut miettiä Prisman kauppakassi-diiliä, mutta toisaalta ruokakaupassa käyminen on välillä aika hauskaakin.

IMG_4077

Seuraavan päivän kauppareissun jälkeen en voi sanoa, että ateria olisi ainakaan mennyt terveellisempään suuntaan. Vietin perjantai-iltaa kahdestaan koiran kanssa pitsan, oluen ja Vain elämää -ohjelman merkeissä. Kerrankin tein pitsan juuri omaan makuuni, paljon tomaattikastiketta (Muttia), paljon tomaattia, paljon mozzarellaa ja päälle basilikaa ja mustapippuria. Parempaa on vaikea löytää.

IMG_4088

Lauantain pikaisen keskustareissun päätteeksi hain mukaan Chai laten Espresso Housesta. Ja se runsas määrä kanelia ja kardemummaa vahvisti orastavaa joulufiilistä entisestään. Ensi viikolla on siis pakko käydä ostamassa joku havupuu, ripotella enemmän kynttilöitä esille ja ehkäpä tehdä jo joulumysliä. En ymmärrä ikinä miksi marraskuuta mollataan niin paljon. Sehän on parasta joulunodotusaikaa.

IMG_4095 IMG_4098

Tänään söin sunnuntaibrunssia Fazerilla pitkästä aikaa siskoni synttäreiden kunniaksi. Edelleen hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. Alle 20 eurolla saa oikeastaan aikalailla kaikkea ja siihen päälle hyvää kahvia, lämmitettyä maitoa, smoothieta ja mariannerouhetta lettujen päälle. Tästä lähtien valitsen Fazerin useammin. Tila ei ole maailman viihtyisin, joten kannattaa mennä nimenomaan syömään.

Brunssin jälkeen bongasin Stockalta tavaratalon tämän vuoden jouluosaston. Olin ehkä vähän pettynyt. Olin jo viime vuonna. Kaipaisin joulumusiikkia ja jonkun yhden visuaalisesti huolella toteutetun teeman, jonka mukaan asetelmat rakennettaisiin. Joskus mielestäni olikin näin. Tukholman NK:n osasto olisi kiva nähdä. Olisivatkohan he keksineet jotain jännempää? Nyt tuntuu, että Stockalla kaikki oli huiskittu vähän sinne tänne, eikä oikein pystytty keskittymään sellaiseen aitouteen. Mustavalkoisuus tosin tänä vuonna vähän kiinnostaa. Onko aivan liian rajua laittaa ikkunaan musta joulutähti?

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Viikko instagramissa

    • Kiitos tästä! 🙂 Hyvä tietää! Tänään olin äitini kanssa tsekkaamassa osaston, enkä lämmennyt sille vieläkään. Mennään juuri sieltä, mistä aita on matalin 😦

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s