Kurpitsapuuroa

lehdet

Eipä tarvinnut pitkään niitä kurpitsareseptejä metsästää. Riitti kun avasi uusimman Glorian ruoka ja viini -lehden. Ja niin malttamaton olin, että vein parvekkeelta yhden koristekurpitsan jo lauantaina ja käytin sen siihen oikeaan tarkoitukseen, siis syömiseen. En ollut käsitellyt kurpitsaa koskaan aikaisemmin (kerran kaivertanut yhden epäonnisesti) ja kuoriminen ja pilkkominen oli itse asiassa aika kovatöistä. Mutta lauantaina tein siis valmiiksi ainoastaan kurpitsasoseen, jonka lisäsin puuroon sunnuntaina. Leikkelin kurpitsan pieniksi paloiksi ja laitoin uuniin reiluksi 20 minuutiksi pehmentymään, jonka jälkeen soseutin sauvasekoittimella. Sosetta kannattaisi ehkä tehdä kerralla enemmänkin ja pakastaa, olisi valmiiksi käytettäväksi sitten milloin mihinkin. Lehteen jäi ainakin yksi varteenotettava risottoresepti vielä kokeiltavaksi.

sose

Sunnuntaina keitin puuron mantelimaitoon ja lisäsin parin minuutin keittämisen jälkeen soseen joukkoon. Loppuvaiheessa mukaan heitetään vielä kanelia, vaahterasiirappia, pähkinärouhetta ja inkivääriä. Viimeisen jätin pois, koska olin unohtanut sitä ostaa. Laitoin kanelia vähän enemmän. Ja tiedän, että vaahterasiirappi ei tässä sokerittomassa lokakuussa kuuluisi joukkoon, mutta en halunnut jättää sitä poiskaan. Paljon sitä ei tullut. Päälle ripottelin lisää pähkinöitä ja myöhemmin mustikoita. Nekin sopivat joukkoon oikein hyvin.

puuro1

Ohje löytyy siis uusimmasta Glorian ruoka ja viini -lehdestä.

Laitan kahden annoksen ohjeen tähän, koska harvemmin itselleni pelkästään näen ihan tällaista vaivaa aamiaisella. Toisaalta, miksei?

Kurpitsapiiraalta maistuva puuro

(2 annosta)

5dl mantelimaitoa (käytin makeuttamatonta)

2dl kaurahiutaleita

2dl kurpitsasosetta (en laittanut ihan noin paljoa ja se vähempikin riitti)

2 tl kanelia (oikeasti laitoin ehkä 3 tai 4)

1/2 tl jauhettua inkivääriä

1 dl pähkinöitä rouhittuina (käytin pekaanipähkinöitä)

2 rkl vaahterasiirappia

Kurpitsansiemenet kannattaa ottaa talteen ja paahtaa uunissa. Aika herkullisia esimerkiksi jugurtin kanssa. Tosin niiden noukkiminen ja puhdistaminen on myös aika työlästä ja aikaa vievää, joten omillekaan en ole ehtinyt tehdä vielä yhtään mitään. Kulhossa odottavat pöydällä.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Kurpitsapuuroa

    • Rakastan risottoja itsekin ja syön aivan liian harvoin. Jostain syystä koen sen tekemisen vaikeana. Parhaan tattirisoton olen tainnut syödä Museokadun Comassa.

      Tykkää

  1. Paluuviite: Lokakuun suosikit |

  2. Paluuviite: Vohvelilounaalla kurpitsakarnevaaleilla |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s